Tähän blogitekstiin on kerätty perustietoa lähes jokaiselle yritykselle jossain vaiheessa elinkaarensa aikana tutuksi tulevasta ilmiöstä, eli palkanmaksusta. Palkanmaksua tarkastellaan palkkahallinnon, yrityksen verotuksen sekä varojenjaon verotuksen näkökulmasta.

Millainen yritys voi maksaa palkkaa?

Toiminimi

Toiminimiyritys ei voi maksaa rahapalkkaa tai luontoisetuja yrittäjälle itselleen, tämän puolisolle tai alle 14-vuotiaalle lapselle (15 – 17 vuotiaalle lapselle tämä on mahdollista). Ulkopuoliselle henkilölle palkkaa voidaan maksaa. Palkka kirjataan yritystoiminnan kuluksi, ja palkka verotetaan työntekijän verotuksessa ansiotulona. Maksetut palkat vaikuttavat yrityksen nettovarallisuuteen, ja pienentävät yrityksen verotettavaa tulosta.

Varsinaisen palkkamuotoisen korvauksen sijaan yrittäjä voi nostaa yrityksen tililtä itselleen rahaa, jotka merkitään kirjanpidossa yksityisotoksi. Yksityisotosta ei makseta veroja, eivätkä ne pienennä tuloslaskelmalla yrityksen verotettavaa tulosta. Tulovero maksetaan ennakkoverona kuukausittain tai harvemmin arvioidun yrittäjätulon, eli yrityksen voiton perustella progressiivisen tuloveroasteikon mukaisesti. Tilikauden päätyttyä annetaan veroilmoitus, jonka jälkeen yrityksen verotus vahvistetaan toteutuneen veronmaksun perusteella. Seuraavaksi maksetaan joko lisäveroja tai saadaan palautusta riippuen siitä, miten tuloksen arviointi on onnistunut suhteessa toteutuneeseen.

Avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt

Henkilöyhtiöissä yrittäjälle voidaan maksaa palkkaa ja luontoisetuja. Palkan lisäksi yrittäjä voi tehdä yrityksen rahoista yksityisottoja, tai vaihtoehtoisesti tehdä pelkästään yksityisottoja. Palkan ja yksityisottojen välinen verotuksellinen ”paremmuusjärjestys” määräytyy yrittäjän ansiotulojen suuruuden perusteella. Henkilöyhtiön tulos jaetaan verotettavaksi yrittäjien henkilökohtaisessa verotuksessa, eivätkä yksityisotot pienennä yrityksen verotettavaa tulosta. Tulos voidaan osin jakaa verotettavaksi pääomatulona, toisin kuin palkka verotetaan aina ansiotulona. Kun pääomatulojen verokanta jää alle ansiotulojen progressiivisen asteikon, on yrittäjän järkevämpää jättää suurempi tulos verotettavaksi, ja valita osa tästä pääomatulona verotettavaksi.

Ulkopuoliselle henkilölle voidaan maksaa palkkaa, joka kirjataan yritystoiminnan kuluksi, ja palkka verotetaan työntekijän verotuksessa tämän ansiotulona. Maksetut palkat vaikuttavat yrityksen nettovarallisuuteen, ja pienentävät yrityksen verotettavaa tulosta.

Osakeyhtiöt ja osuuskunnat

Kaikille yrityksen palveluksessa oleville henkilöille voidaan maksaa palkkaa ja antaa luontaisetuja. Palkka verotetaan progressiivisen veroasteikon mukaan saajansa ansiotulona.

Osakeyhtiössä osakkaat voivat saada osinkoja ja osuuskunnassa jäsenet osuusmaksun palautusta, joka verotetaan pääomatulona. Näiden jakamismahdollisuudet ovat sidoksissa yrityksen tekemään tulokseen.

Yrittäjän oman palkanmaksun kannalta on keskeistä suunnitella palkanmaksu ja osingonjako usean vuoden päähän, sillä palkanmaksu pienentää yrityksen nettovarallisuutta, jonka perusteella verotuksellisesti edullisin osinko lasketaan. Yrittäjä voi saavuttaa huomattavia verotuksellisia etuja, kun suunnittelee yrityksen varojenjaon kärsivällisesti, eikä reagoi osingonjakopäätöksellään vasta tilinpäätöksessä vahvistettuun tulokseen.

Ennakonpidätyksen alainen palkkatulo

Ennakonpidätys lasketaan työntekijän verokortin pidätysprosentin mukaisesti. Säännöllisen työnantajan tulee maksaa ennakonpidätys ja työnantajan sosiaaliturvamaksu verotilille, ja ilmoittaa ne kausiveroilmoituksella Verohallinnolle ilmoitusjaksonsa pituuden mukaisesti, joko kuukausittain tai neljännesvuosittain. Satunnainen työnantaja antaa kausiveroilmoituksen aina, kun palkkoja on maksettu.

Ennakonpidätyksen alaista palkkaa ovat:

  • Rahapalkka, sairausajan palkka, lomapalkka ja lomaraha
  • Luontoisedut verotusarvon mukaan (puhelinetu, autoetu, lounasetu, asuntoetu)
  • Rahana saatu lahja
  • Tavanomaista kalliimpi (yli ½ kuukauden bruttopalkka) merkkipäivälahja
  • Yrittäjän yksityiskäyttöön ostamat tavarat, jotka yritys on maksanut

Luontoisedut

Työnantaja ja työntekijä voivat sopia keskenään, että työntekijän palkkaan kuuluu rahapalkan lisäksi erilaisia rahanarvoisia etuja. Tyypillisimpiä tällaisia etuja ovat ravintoetu ja puhelinetu. Näitä etuja kutsutaan luontoiseduiksi.

Luontoisetuja verotetaan periaatteessa samalla tavalla kuin tavallista palkkaa, mutta käytännössä luontoisetuja käyttämällä voi saada verotuksellisia etuja. Luontoisetuja verotettaessa, puhutaan verotusarvosta, eli siitä lopullisesta euromäärästä, joka lasketaan palkkalaskelman ennakonpidätyksenalaiseen palkkaan. Verottaja päättää vuosittain etujen verotusarvot ja ne ovat nähtävillä Verohallinnon sivuilla. Eduilla, joilla ei ole erikseen mainittua verotusarvoa, pidetään lähtökohtana edun käypää arvoa.

Osan palkasta saaminen luontoisetuina voi työntekijän kannalta olla verotuksellisesti kannattavaa. Jos työntekijä saisi verojen perusteena olevat tulot rahapalkkana ja maksaisi edut myöhemmin itse, jäisi hänelle vähemmän rahaa käteen kuukaudessa. Tämä johtuu siitä, että luontoisetujen todelliset kulut voivat olla suuremmat verrattuna verotusarvoon.

Työnantajan näkökulmasta luontoisedut katsotaan pääasiassa palkaksi ja niistä tulee maksaa tarvittavat sivukulut, kuten ennakonpidätys ja työnantajan sosiaaliturvamaksu. Jos rahapalkka on esim. 1000 €, ja puhelinedun verotusarvo on 20 € ja autoedun 420 €, työnantajan sosiaaliturvamaksu ja ennakonpidätys tulisi siis pelkän rahapalkan sijaan maksaa 1440 euron bruttopalkan perusteella.

Työnantajan on mahdollista antaa myös kokonaan verottomia luontoisetuja, kuten koko henkilöstölle tarjottavat liikuntaseteleitä tai henkilökunta-alennuksia. Tasapuolisesti kaikille työntekijöille tarjottavat edut, kuten virkistystoiminta tai urheilumahdollisuudet voivat olla täysin verottomia, jolloin niitä ei lasketa työntekijän verotettavaksi tuloiksi. Joissain työehtosopimuksissa on jopa kirjauksia pakollisista luontoiseduista, jotka työnantaja on velvoitettu tarjoamaan.

Työntekijän eläkemaksun maksaminen

Teettäessään työntekijöillä töitä, työnantaja voi olla työntekijän eläkemaksun näkökulmasta kahdenlaisessa asemassa. Työnantajat jaetaan TyEL:n mukaista työntekijän eläketurvaa järjestettäessä sopimustyönantajiin ja tilapäisiin työnantajiin:

1. Sopimustyönantaja on työnantaja, jolla on palveluksessaan jatkuvasti vähintään yksi työntekijä tai jonka maksamat palkat ylittävät kuuden kuukauden aikana 8 238 euroa (vuonna 2016). Sopimustyönantaja on velvollinen sopimaan vakuuttamisesta valitsemansa työeläkevakuutusyhtiön kanssa. Eläkevakuutusmaksut laskutetaan kuukausittain ennakkomaksuina ilmoitettujen palkkatulojen mukaan. Maksu täsmäytetään tammikuun loppuun mennessä annettavan palkkailmoituksen mukaan. Eläkevakuutusmaksua peritään yksityisaloilla keskimäärin 24,0 prosenttia ennakonpidätyksen alaisesta palkasta (vuosi 2016). Tästä summasta yritys perii työntekijältä 5,7 % (18 - 52 vuotias) tai 7,2 % (yli 53 vuotias), joka vähennetään työntekijän rahapalkasta.

2. Tilapäinen työnantaja, on työnantaja, joka maksaa palkkoja satunnaisesti enintään 8 238 euroa puolen vuoden aikana (vuosi 2016) ja käyttää palkattua työvoimaa vain tilapäisesti. Eläkevakuutusmaksua peritään 25,1 prosenttia ennakonpidätyksen alaisesta palkasta. Tästä summasta yritys perii työntekijältä 5,7 % (18 - 52 vuotias) tai 7,2 % (yli 53 vuotias), joka vähennetään työntekijän rahapalkasta. Eläkemaksu maksetaan omatoimisesti vakuutusyhtiön tilille. Maksuohjeet ja ilmoitustiedot löytyvät vakuutusyhtiön nettisivulta.


Työnantajan tulee palkanmaksusta maksaa seuraavat lakisääteiset maksut ja vakuutukset:

  • Sairausvakuutusmaksu, maksetaan verottajalle
  • Työeläkevakuutusmaksu, maksetaan eläkevakuutusyhtiölle
  • Tapaturmavakuutusmaksu, maksetaan vakuutusyhtiölle
  • Työttömyysvakuutusmaksu, maksetaan työttömyysvakuutusrahastolle
  • Ryhmähenkivakuutusmaksu, maksetaan vakuutusyhtiölle

Vakuutusmaksut maksetaan sekä tehdyn, että tekemättömän työajan, kuten vuosilomien ja vapaapäivien ajalta maksettujen palkkojen perusteella. On tärkeää, että yrittäjä osaa ottaa työvoimakulut huomioon yrityksen kustannuslaskennassa sekä budjetoinnissa.

Esimerkkilaskelma palkanmaksun kustannuksista

Palkat

Tuntipalkka 7,5 h

Kuukausipalkka

Työtunnit

7,5 h

7,5 h

Peruspalkka

10,00 €/ h

2 000 € / kk

Lomapalkka 11,5 %

1,15 €

2 000 €

Lomaraha 5,0 %

0,50 €

1 000 €

Arkipyhäkorvaukset

0,30 €

-

Pekkasvapaat

0,50 €

-

Sairaus/koulutus

0,40 €

950 €

Lisät yhteensä

2,85 €

3 950,00 €

Palkka

12,85 €

25 950 € /vuosi

 

Sivukulut

Tuntipalkka 7,5 h

Kuukausipalkka

TyeL 18,9 %

1,89 €

378,00 €

Sos. Turv. Maksu 2,12 %

0,21 €

42,40 €

Työttömyysvakuutus 1,15 %

0,12 €

23,00 €

Tapaturmavakuutus 2 %

0,20 €

40,00 €

Ryhmähenkivakuutus

0,01 €

1,57 €

Sivukulut yhteensä 24,3 %

2,43 €

484,97 €

Sivukulukerroin

1,53

1,44

 

Palkanlaskennan ja sivukulujen laskemisen ja tilittämisen voi yrittäjä hoitaa ominkin voimin, mutta varsinkin kun työntekijöitä alkaa olla useampia, on monesti helpompaa ulkoistaa palkkahallinto tilitoimistolle. Moderni tilitoimisto kykenee auttamaan yrittäjää myös muissa henkilöstöhallinnon tehtävissä kuten työsopimusasioissa ja organisaation rakenteen suunnittelussa. Palkanmaksuun liittyvä varojenjaon verokohtelun suunnittelu on myös olennainen asia, missä osaava tilitoimisto voi yrittäjää auttaa.

Mikäli palkkahallinto tai varojenjaon verokohtelu mietityttää, otathan yhteyttä!